Joyce Carol Oates: Kosto: Rakkaustarina

Ja hyvät kirjat jatkuu. Joyce Carol Oatesin Kosto-kirja on ollut jo monessa blogissa tapetilla enkä tiedä miten paljon uutta voin arviooni tuoda. Voin tietysti tähän kertoa ainakin sen, että minäkin pidin kirjasta todella paljon. Se oli hämmästyttävä, kauhistuttava, koskettava ja kaunis kirja. Ja sai minutkin kiinnostumaan kirjailijasta enemmän.

Teena on nuori yksinhuoltajaäiti joka päättää yöllä eräiden juhlien jälkeen oikaista pikkukaupungin puiston läpi mukanaan 12-vuotias tytär Bethel. Tuo pieni päätös muuttaa molempien elämän pysyvästi. Puistossa Teenan raiskaa lauma paikallisia nuoria. Nuoret yrittävät samaa jopa 12-vuotiaan tyttöönkin, mutta tämä pääsee piiloon. Nuoret jättävät Teenan venevajaan lojumaan alastomana, raiskattuna ja hakattuna. Raiskaus ja pahoinpitely on ilmiselvää ja tekijät tunnistetaan, mutta miten käy oikeussalissa? Oikeussalissa Teena saa kuulla olevansa juoppo huora, joka harrasti seksiä nuorten kanssa maksusta. Huono äiti, joka vie alaikäisen tyttärensä mukanaan puistoon. Kirjan yksi kertojaääni on nuori poliisi John Dromoor, joka saapuu ensimmäisenä paikalle venemajaan. Se, joka yrittää olla välittämättä, mutta ei pysty siihen. 


Pidin paljon kirjan kerrontatyylistä, siitä että kertojat vaihtelivat ja teksti mukautui sen mukaan. Se ei ollut siis minä-muodossa, vaan sinä-muodossa. Alla oleva tekstiesimerkki Bethelin kokemuksesta kertojana poliisi John.
" Olet ryöminyt pakoon henksi hädässä. Mahallasi, kyynärpäät verillä. Olet raahautunut kuin haavoittunut käärme. Kun yksi heistä potki sinua. Kirosi sinua ja potki selkään, reisiin ja sääriin niin kuin olisi raivoissaan halunnut katkoa sinulta kaikki luut. Kiemurtelit hänen otteestaan. Pieniluinen, laiha kun olet. Ei rintoja, ei lanteita. Ei naisen muotoja joihin tarttua.
Missä se pikkupillu on, missä vitussa se piilottelee?..." 

Paitsi kerrontatyyli, myös itse teksti oli hyvää. Se onnistui koskettamaan todella paljon, pystyin täysin tuntemaan sen saman mitä kirjassa Teena ja Bethel joutuvat tuntemaan. Kirja on rankka lukukokemus, mutta silti suositeltava. Kirja oli myös todella rohkea kuvaus naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja välinpitämättömyydestä, siitä kuinka joskus oikeus ei kohtaa. Mikä on oikeudenmukaista ja mikä ei? Ja pakko kai se on tunnustaa, että ennakkoluuloisena mietin miten -38 syntynyt kirjailija voi kuvata tällaiset tapahtumat uskottavasti. Heitän ennakkoluuloni metsään ja olen jatkossa hiljaa mistään mikä liittyy kirjailijan ikään!

[Joyce Carol Oates: Kosto: Rakkaustarina (Rape: A love story 2003). Suom. 2010. Otava. 152 s.]

 P.S Luen nyt Seija Vilénin Mangopuun alla, joten epäilenpä että kolmaskin tänä vuonna luettu kirja tulee samaan minulta kehut arviossa!